Käsitteistöä
Tälle sivulle kootaan hankkeen keskeistä käsitteistöä.
* Tulevaisuuspolkuja voidaan muodostaa tulevaisuustaulukosta valitsemalla kullekin vaakarivien muuttujista jokin arvo eli muuttujan tila tulevaisuudessa. Valitut arvot eivät voi olla keskenään ristiriitaisia, jotta ne yhdistämällä saadaan aikaan loogisia tulevaisuuspolkuja.
* Tulevaisuustaulukkomenetelmää käytetään usein tulevaisuuspolkuja ja niistä johdettuja skenaarioita laadittaessa. Tulevaisuustaulukkoon valitaan keskeisiä aiheeseen vaikuttavia muuttujia ja siihen kirjataan näiden muuttujien erilaisia mahdollisia tiloja.
* Tulevaisuusverstas on tulevaisuudentutkimuksessa yleisesti käytetty menetelmä, jonka on kehittänyt itävaltalainen Robert Jungk (Tulevaisuusverstaat, julkaistu suomeksi 1987). Verstasmenetelmästä on olemassa lukuisia sovelluksia, yhteistä kaikille on yhteisöllinen rakentaminen ja kaikkien osallistujien tasapuolinen mahdollisuus antaa oma panoksensa.
Vastaa