Kirjoittajan arkisto
Tulevaisuusloikkaa
Posted 02.09.2010
on:Elokuussa järjestettiin useampikin Get a Life –hankkeen työpaja ja minä suuntasin matkani Mikkeliin, jossa järjestettiin Tulevaisuuden tutkimuksen seuran kesäseminaari Otavan Opistolla 19.-20.8.2010. Seminaarin teemana oli ’Suunnittelumallit ja strategiapelit tulevaisuuden ymmärtämisen välineinä’ eli juuri passeli Get a Life –simulaation esittelyyn ja työstämiseen.
Työpajan aiheen valinta oli helppoa: kun kyseessä on parinkymmenen tulevaisuudentutkimuksesta kiinnostuneen joukko, niin simulaation taustaskenaarioita päästiin mylläämään asiantuntijavoimin. Yksin ja yhdessä tuotettiin tulevaisuustaulukon pohjalta väittämiä, kuvauksia ja uutisotsikoita vuosille 2010-2030.
Työpajan antia purettiin esittämällä tarinat muille ja nauruhermoja kutittivat monenlaiset oivallukset, kuten seuraavanlaiset uutisotsikot: ”Jyväskylän uudeksi apulaiskaupunginjohtajaksi on valittu Sim City –pelin suurmestari” (vuonna 2018) ja ”Jounia jännittää: ’Tapaan pomoni livenä eka kertaa 3 vuoteen’” (vuonna 2017).
Ihailla täytyy osallistujien sitkeyttä ja ideointikykyä – suurin osa oli ollut mukana laatimassa tulevaisuuden Mikkeliin sijoittuvan liveroolipelin (larpin) käsikirjoitusta edellisenä iltana ja perjantaina aamupäivällä. Ilmiöpohjaiseen oppimiseen perustuvan ’Kaupungin syke’ –nimisen ilmiön tapahtumia seurasi mm. Länsi-Savo.
Työpajassa tuotettuja tarinoita käytetään simulaation materiaalina sekä taustaskenaarioiden kuvauksissa että sattumuksina ja ’uutisina’ simulaatiossa. Kiitokset osallistumisesta ja hyvistä vinkeistä sekä seminaarissa että sen jälkeen. Kuvista kiitos Jukka Vepsäläiselle.
Johanna Ollila
Hanki elämä tulevaisuusverstaasta
Posted 12.05.2009
on:Get a life -hankeen ydin on tuottaa työkaluja tulevaisuuden työelämään valmistautumiseksi. Koska tulevaisuutta ei voi ennustaa, täytyy varautua erilaisiin vaihtoehtoihin. Mitä enemmän erilaisia ja toisistaan poikkeavia vaihtoehtoja löydetään, sen parempi varautumisen kannalta.
Hankkeessa järjestetään useita tulevaisuusverstaita, jotta saataisiin esiin monipuolisia näkemyksiä. Ensimmäiseen verstaaseen kutsuttiin Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen henkilökuntaa ja muutamia sidosryhmien edustajia. Verstaassa pyrittiin löytämään tulevaisuusammattilaisten räväköitäkin näkemyksiä tulevaisuuden työelämästä. Seuraavissa verstaissa, joita tehdään yhteistyössä partneriorganisaatioiden kanssa, tärkeintä on luoda konkreettisia ja tavoittelemisen arvoisia kuvia tulevaisuuden työtehtävistä ja urapoluista.
Tulevaisuusammattilaisten verstas järjestettiin 24.4.2009 ja mukana oli 16 asiantuntijaa, jotka arvioivat ja täydensivät valmiiksi poimittuja työelämän muutostekijöitä. Tärkeimmät muutostekijät laitettiin tulevaisuustaulukkoon ja niistä rakennettiin erilaisia tulevaisuuspolkuja. Kriittiset muutostekijät ja tulevaisuuspolut viedään partnereiden ja testiryhmien käsittelyyn. Sen jälkeen ne julkistetaan ja tuodaan tänne blogiin kommentoitaviksi.
Hyppy tulevaisuuteen tehtiin ensin mielikuvien avulla kuvittelemalla millaista oma työnteko olisi parin-kolmenkymmenen vuoden kuluttua. Mielikuvamatkan jälkeen osallistujat tuunasivat itselleen tossut, joissa oli mukava tallustaa päivä tulevaisuuden poluilla.

Tossujen tuunausta tulevaisuusverstaassa
Tulevaisuuden työelämään pureuduttiin aluksi keskustelemalla yhdessä työelämään vaikuttavista muutostekijöistä. Valmiiksi annettuja muutostekijöitä oli 18 ja keskustelussa mukaan lisättiin vielä 4 osallistujien mielestä keskeistä teemaa. Keskustelun jälkeen näitä yläotsikoita täsmennettiin ja konkretisoitiin niin että kukin kirjoitti post it -lapuille mielestään keskeisiä asioita, jotka työelämän muutosta ohjaavat. Lyhyessä ajassa fläpeille ilmestyi yli sata muutostekijää.

Muutostekijöiden täsmennystä fläpeille
Työskentely jatkui kolmessa ryhmässä. Tulevaisuustaulukon rakentaminen alkoi 7 keskeisen muuttujan valinnalla. Jokaisella ryhmällä oli oma näkökulmansa ja vilkkaan keskustelun saattamana päivän aikana syntyi erilaisia ideoita, malleja ja kaavioita korkeakouluista valmistuvan eteen vuonna 2030 avautuvasta maailmasta.
Tulevaisuusverstaassa tuotettiin niin utooppisia kuin dystooppisiakin tulevaisuuden tiloja, vauhdikkaita tulevaisuustaulukoita ja värikkäitä polkuja. Saimme mukaamme melkoisen määrän työelämää ohjaavia muutostekijöitä, tallenteet ryhmäkeskusteluista sekä rikkaat tulevaisuustaulukot.

Tulevaisuustaulukon täyttäminen
Loppukeskustelussa keskeiset oivallukset kiteytyivät ajatukseen, että nykytilanteessa meillä on jo paljon niitä tunnuspiirteitä, joita ajattelemme tulevaisuuden sisältävän. Isoja kysymyksiä ovat kansallisvaltioiden asema ja merkitys: tehdäänkö työ globaaleissa joustavissa verkostoissa vai syntyykö pieniä jäseniään suojelevia piirejä esimerkiksi yritysten ympärille.
Mahdollista on myös sellainen kehitys, jossa työstä on pulaa ja niukkuutta, Raadantaa ja pitkiä työuria on odottavissa sekä kovaa kilpailua kompetenssien ja työmarkkinakelpoisuuden kehittämisestä. Vastaavasti voimme helposti kuvitella myös sellaisen tulevaisuuden, jossa leikkivä ja itseään toteuttava ihminen on tuottava ja toimelias
Jatkamme tästä tulevaisuuskuvien rakentelua. Mitä mieltä itse olet, olemmeko oikeilla jäljillä vai ihan jossain ihan muualla?
Verstasterveisin Leena ja Johanna
Kuvat: Anne Arvonen
Get a life -blogi
Posted 12.05.2009
on:Get a life -hankkeen blogiin laaditaan juttuja hankkeen tapahtumista ja sen edistymisestä. Toteuttajina on 5 korkeakoulua ja 4 organisaatiokumppania, joten hankkeen aikana mukaan saadaan varmasti uusia näkökulmia ja monenlaisia tapahtumia. Ensimmäisessä artikkelissa käsitellään Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen järjestämää tulevaisuusverstasta.